Optinen diodi

03.02.2012

MIT:n tutkijat kehittivät viime vuoden lopulla optisen diodin, eli komponentin, joka saattaa mahdollistaa optisten toimintojen manipuloinnin piiperustaisella mikropiirillä.

Siitä lähtien, kun tietoliikenne uitettiin kuituun, ovat tiedemiehet yrittäneet kehittää optista signaalinkäsittelyä jotta järjestelmissä voitaisiin luopua lukuisista nopeutta rajoittavista optis-elektronisista muunnosvaiheista.

Mikropiirille sijoitettavalla optisilla diodeilla voitaisiin alkuun korvata erilliset isolaattorit joilla vähennetään laserin hajaheijastuksia optisia signaaleja tuotettaessa.

Komponenttia kehittäessään tutkijoiden oli löydettävä materiaali, joka on läpinäkyvä ja magneettinen. He päätyivät granaatti-mineraaliin, joka on kylläkin vaikea kasvattaa piikiekoille. Granaatti ​​mineraalilla on eri taitekertoimet eri suunnista tulevalla valolle.

Tutkijat onnistuivat tuottamaan ohutta granaattikalvoa kattamaan puolet silmukasta, joka on liitetty piirisirulla valon lähetyskanavalle. Tuloksena oli, että sirun kautta kulkeva valo kulkee yhteen suuntaan vapaasti, mutta toiseen suuntaan kulkeva säde saadaan siirrettyä silmukkaan.

Merkityksellistä työssä on että granaattia on saatu integroitua piipohjaisiin piireihin ja näin voidaan hyödyntää nykyisiä valmistuslaitteita ja suunnittelutekniikoita.

Näin toteutettu integroitu optinen piiri voisi olla huomattavasti helpompi kaupallistaa kuin järjestelmä, joka perustuu eri materiaaleihin toivovat tutkijat. Tekniikka voi lisätä merkittävästi tiedonsiirtojärjestelmien nopeutta ja kapasiteettia.

17.04.2024Fononit ja magnonit kaveraavat
16.04.2024E-nenälle ihmisen tasoinen hajuaisti
15.04.2024Valo valtaa alaa magnetismissa
13.04.2024Nanorakenteilla energiaa haihtuvasta vedestä
12.04.2024Bolometrit kubitteja mittaamaan
11.04.2024Kudottavia ohuita puolijohdekuituja
10.04.20242D-antenni tehostaa hiilinanoputkien valontuottoa
09.04.2024Lisää tiedonsiirtokapasiteettia langattomaan viestintään
08.04.2024Korkealaatuisia mikroaaltosignaaleja fotonisirulta
05.04.2024Kahden konstin grafeeni

Siirry arkistoon »