Anturi hampaaseen

28.03.2018

Tufts-20180321ToothSensor-300-t.jpgTerveyden seurannan kehoon liitettävät anturit saavat uuden ulottuvuuden.

Tuftsin teknillisen korkeakoulun tutkijoiden kehittämä uudenlainen, hampaaseen kiinnitetty anturi pystyy suoraan ja langattomasti välittämään tietoa glukoosin, suolan ja alkoholin saannista.

Aiemmin anturointi ruokavalion seuraamiseksi on ollut kömpelöä kokonsa, johdotuksen ja rikkoutumisen vuoksi.

Tuftsin insinöörit etsivät helppokäyttöisempää teknologiaa ja kehittivät anturin, jolla on vain 2 x 2 millin ala ja joka mukautuu ja sitoutuu joustavasti hampaan pintaan.

Anturit koostuvat kolmesta kerroksesta: keskimmäisestä bioresponsiivisesta kerroksesta, joka absorboi ravintoaineita tai muita havaittavia kemikaaleja. Anturin kerrokset muodostavat konformaalisen radiotaajuuskonstruktion, joka koostuu aktiivisesta kerroksesta, joka on kapseloitu kahden käänteisesti suunnatun rengasresonaattorin väliin.

Kun saapuva aalto osuu anturiin, osa siitä tukahtuu ja loput heijastetaan takaisinlähetteellä sen mukaisesti mitä ainetta anturi tunnistaa. Esimerkiksi jos keskuskerros tunnistaa suolaa tai etanolia, sen sähköiset ominaisuudet muuttuvat, jolloin anturi absorboi ja lähettää eri spektrin radiotaajuutta vaihtelevalla intensiteetillä. Näin ravintoaineet ja muut analyytit voidaan havaita ja mitata.

"Teoriassa voimme muokata bioresponsiivista kerrosta näihin antureihin kohdistumaan muihin kemikaaleihin - meitä rajoittaa vain luovuuttamme", toteaa vastaava kirjoittaja ja professori Fiorenzo Omenetto Tufts korkeakoulusta.

"Olemme laajentaneet yleistä RFID-tekniikkaa tunnistepakettiin, joka voi dynaamisesti lukea ja välittää tietoa ympäristöstään riippumatta siitä, kiinnitetäänkö se hampaan, ihon tai muun pinnan päälle."

Aiheesta aiemmin:

Ihmiskehoon sulautettua elektroniikkaa

18.01.2021Sinistä valoa perovskiittiledeistä
15.01.2021Uusi nanorakenteinen yhdiste anodille
14.01.2021Fyysikot luovat aikakäänteisiä optisia aaltoja
13.01.2021Kubitteja ohjaten
12.01.2021Pullisteleva perovskiitti
11.01.2021Venytettyä timanttia elektroniikalle
08.01.2021Metapinnoilla langattomat terahertsialueille
07.01.2021Hybridi superkonkka ja hapekas litiumilma-akku
06.01.2021Mikroskannerin peilit korvaavat ihmisen näön
05.01.2021Sirulle integroitavia ledejä

Siirry arkistoon »