Suomen suurin valtti kybersodassa on luottamus

09.11.2019

Teknologia19-Limnell-www.jpgAalto-yliopiston kyberturvallisuusprofessori Jarno Limnéll uskoo, että luotettavuudesta voi tulla suomalaisten yritysten suurin myyntivaltti tulevaisuudessa.

– Tärkein kysymys on tulevaisuudessa, kehen ja mihin voimme luottaa. Luottamuksesta on tulossa hyvin arvokas aineeton pääoma yrityksille, Limnéll totesi torstaina päättyneessä Teknologia 19 näyttelyn seminaarissa.

Teollisuuden VPN-laitteista tunnetun Tosiboxin toimitusjohtajanakin toimivan Limnéllin mukaan ihmiskunta muuttuu seuraavan 30 vuoden aikana enemmän kuin edellisen 300 vuoden aikana. Tämän myös esimerkiksi vanhat dikotomiat vaikkapa fyysisen ja digitaalisen välillä katoavat. – Internetistä on jo tullut uusi sähkö, Limnéll muistutti

Kaikkialla puhutaan digitalisaatiosta, mutta kaikkein keskeisin digitoinnin kohde on ihminen. – Kiinassa ei enää joulukuun alun jälkeen voi avata puhelin- tai nettiliittymää ilman, että käyttäjän kasvot skannataan.

On selvää, että tämä kehitys herättää ihmisissä huolta. Kun kaikki digitoidaan ja kaikesta kerätään valtavat määrät dataa, keneen voi enää luottaa? Selvää on, että suhtautuminen luottamukseen muuttuu. Voidaan puhua paradigman muutoksesta.

- Aiemmin erilaisiin toimijoihin luotettiin, kun ne tekivät jonkun virheen. Uudessa maailmassa luottamus pitää ensi ansaita. Lähtökohtaisesti keneenkään ei voi luottaa.

Tämä on Suomelle ja suomalaisyrityksille iso mahdollisuus, minkä Limnéll on huomannut maailmalla tietoturvatapahtumissa liikkuessaan. Suomi on turvallisin, koulutetuin, luotettavin ja onnellisin maa. – Tätä ei osata vielä käyttää hyväksi, mutta tämä pitäisi ylpeydellä voida sanoa, Limnéll evästi.

Hänen mukaansa luottamuksen merkitys teknologialle on kuin veden elämälle. Luottamuksessa on kyse halusta toimia oikein. Luottamus on myös epävarmuuden sietämistä ja pyrkimystä hyvään.

Kiinalaisiin, venäläisiin ja amerikkalaisiin tämä sopii huonosti? – Kyllä. Ne pelaavat eri peliä, Limnéll päätti.

Veijo Ojanperä

www.etn.fi 08.11.2019

05.12.2019Näppärä terahertsinen tekniikka
04.12.2019Palamattomia litium-akkuja
03.12.2019Bittejä ja simulointia atomien mittakaavassa
02.12.2019Metallijohde Cooperin pareilla
29.11.2019Plasmoniikan avulla edullinen monispektrikamera
28.11.2019Hiilinanoputket pääsevät vauhtiin
27.11.2019Löytö ferrosähköisissä tuplaa potentiaalin
26.11.2019Antenni lämpösäteilylle
25.11.2019Jatkuvuutta Mooren laille
22.11.2019Skyrmioneja huonelämpötilassa

Siirry arkistoon »