Antennitutkimus kyseenalaistettu

Joukko tutkijoita ITMO yliopistosta, Australian National Universitystä ja Aalto-yliopistosta kyseenalaistavat Cambridgen yliopistossa äskettäin julkaistut tutkimustulokset.

Kiistetyssä tutkimuksessa, brittitutkijat väittivät onnistuneensa löytämään puuttuvan lenkin sähkömagneettista teoriaa. Heidän mukaan havainnot voisivat auttaa pienentämään elektronisten laitteiden antenneja merkittävästi.

Tieteellisen epäjohdonmukaisuuden tutkimuksessa huomasi joukko venäläisiä dielektristen nanofotoniikan asiantuntijoita useista yliopistoista. Heidän mukaan se sisältää useita virheitä ja epätarkkuuksia, jotka ovat ristiriidassa elektrodynamiikan teoriassa tunnettujen tosiasioiden kanssa.

Cambridgen julkaisussa tutkijat totesivat saaneensa ensimmäistä kertaa selville, että sähkömagneettinen säteily antenneissa ei johdu pelkästään elektronien kiihtyvyydestä, vaan myös tunnetusta sähkömagneettisen kentän symmetriarikkoutumisen ilmiöstä.

Kuitenkin kommentin laatijoiden mukaan tutkimuspaperin huolellisen käsittelyn jälkeen käy selväksi, että tulokset perustuvat kokeiden virheelliseen tulkintaan ja yllättävään teorian ymmärtämättömyyteen.

"Monet Cambridgen kollegoiden tekemät melko sensaatiomaiset väitteet eivät kestä kriittistä tarkastelua ja voidaan helposti kumota pelkästään tutkimalla aiheen nykykirjallisuutta", toteaa yksi kommentin kirjoittajista, Aalto-yliopiston professori Konstantin Simovsky.

"Erityisesti, paperissa sanotaan, että resonaattorin tehokkuus on suurempi, kun sen symmetria on rikki tai että sähkömagneettiset aallot voivat säteillä vain epäsymmetrisellä antennilla - kaikki nämä päätelmät ovat vääriä ja voivat johtaa harhaan kokemattoman lukijan."

Kommentin laatijat ovat tunnettuja optisen ja mikroaaltoalueen dielektristen nanoantennien asiantuntijoita. Äskettäin yksi kommentin kirjoittajista, ITMO yliopiston Aleksanteri Krasnok on kehittänyt ultrasuuntaavan optisen dielektrisen nanoantennin sekä dielektrisen Yagi-Uda -tyyppisen nanoantennin

Dielektriset nanoantennit edustavat lupaavaa vaihtoehtoa metallisiin nanohiukkasiin perustuviin antenneille. Kiitos vähäisempien häviöiden, jotka liittyvät säteilyn sirontaan optisella alueella, dielektriset nanohiukkaset ovat ihanteellisia sähkömagneettisten aaltojen tehokkaaseen hallintaan ja modulointiin nanokokoluokassa.

Lisäksi dielektriset nanoantennit osoittavat muita eksoottisia ominaisuuksia, jotka eivät ole luontaisia metallisille analogeille. On osoitettu, että esimerkiksi dielektriset nanohiukkaset avaavat mahdollisuuksia rakentaa nanoantenneja, joilla on samanaikainen viritettävä sähköinen ja magneettinen vaste.