Tieteen purskeita kaukaa ja läheltä

26.06.2020

MIT-saannollisia-radiopurskeita-jostakin-275-t.jpgRyhmä tähtitieteilijöitä, mukaan lukien MIT:n tutkijoita ovat napanneet mielenkiintoisia toistuvia nopeita radioaaltojen purskeita (FRB), jotka ovat peräisin tuntemattomasta lähteestä galaksin ulkopuolelta, 500 miljoonan valovuoden päästä. Kyseessä on ensimmäinen havaittu jaksoittaisien radiopurskeiden sarja.

Sitten ensimmäisen FRB:n havainnoinnin jälkeen vuonna 2007, tähtitieteilijät ovat luetteloineet yli sata nopeaa radiopursketta kaukaisista lähteistä. Suurimmaksi osaksi nämä havainnot olivat kertaluonteisia ja hajallaan maailmankaikkeudessa.

Tämä uusi FRB-lähde tuottaa ensimmäisenä jaksollisen tai syklisen kuvion nopeista radiopurskeita. Kuvio alkaa kohinaisella, neljän päivän ikkunalla, jonka aikana lähde lähettää satunnaisia purskeisia radioaaltoja, mitä seuraa 12 päivän radiohiljaisuus.

Astronomit havaitsivat, että tämä nopeiden radiopurskeiden 16 päivän malli toistui jatkuvasti yli 500 päivän havaintojakson ajan.

Tieteilijät ovat päätelleet mielikuvituksettomasti, että radiopurskeiden lähde voisi liittyä erilaisiin neutronitähtiin ja niiden liikkeisiin mutta tämä sivun tiedepurskeet jatkavat säännöllisemmin sitten elokuussa.

Hauskaa kesää toivottaen Veijo Hänninen

28.03.2024Kertakäyttöiset tekoälyanturit terveyden seurantaan
27.03.2024Kvantti-interferenssi ja transistori
26.03.2024Robotti tarttuu lihanpalaan ja keskustelee kaverinsa kanssa
25.03.2024Piin kanssa yhteensopivia magneettisia pyörteitä
23.03.2024Kaksitoiminen katalyytti tekee sen halvemmalla
22.03.2024Hiilinanoputket käyttöön
21.03.2024Fotonisirut valtaavat alaa
21.03.2024Uusi 2D-materiaalien maailma on avautumassa
19.03.2024Suprajohteet auttavat tietokoneita "muistamaan"
18.03.2024Kvanttimateriaalitutkimuksen uudet työkalut

Siirry arkistoon »