Teollisesti valmistettavia kubitteja

04.01.2021

Nils-Borh-Institute-tehdasvalmisteisia-kubitteja-332.jpg(a) Kuvassa kvanttipisterakenne, jonka neljä kvanttipistettä voidaan muodostaa piihin (tummanharmaa) neljällä itsenäisellä ohjausportilla (vaaleanharmaa). (b) Kaaviokuva kaksiulotteisesta matriisirakenteesta. Kukin kubitti voi olla vuorovaikutuksessa lähimmän naapurinsa kanssa kaksiulotteisessa ryhmässä.

Viime vuosina yleiseurooppalainen yhteistyö yhdessä ranskalaisen CEA-Letin kanssa on tutkinut jokapäiväisien transistoreiden käyttöä kubitteina.

Leti valmistaa piikiekolle transistorimaisia piirejä, joista Kööpenhaminan yliopiston Niels Bohr -instituutin tutkijat ovat havainneet, että nämä teollisesti valmistetut piirit soveltuvat sellaisten kubittien alustaksi, joka kykenee siirtymään toiseen ulottuvuuteen, mikä on merkittävä askel toimivalle kvanttitietokoneelle.

Yksi piirien pääominaisuuksista on kvanttipisteiden kaksiulotteinen ryhmitys. Tai tarkemmin kaksi kertaa kaksi hilaa kvanttipisteitä. "Olemme osoittaneet, että voimme toteuttaa yksittäisen elektronin ohjauksen jokaisessa näistä kvanttipisteistä. Tämä on erittäin tärkeää kubitin kehityksen kannalta, koska yksi mahdollisista tapauksista tuottaa kubitteja on käyttää yksittäisen elektronin spiniä. Joten tämän tavoitteen saavuttaminen hallitsemalla yksittäisiä elektroneja ja tehdä se kvanttipisteiden 2D-ryhmässä oli meille erittäin tärkeää", sanoo postdoc-tutkija Fabio Ansaloni.

Elektronin spinin käyttö on osoittautunut edulliseksi kubittien toteuttamisessa. Itse asiassa niiden "hiljainen" luonne tekee spineistä heikosti vuorovaikutteisia kohisevan ympäristön kanssa, mikä on tärkeä vaatimus suorituskykyisten kubittien tuottamiseksi. Kvanttitietokoneiden prosessorien laajentaminen toiseen ulottuvuuteen on osoittautunut välttämättömäksi kvanttivirheiden korjausrutiinien tehokkaammalle toteuttamiselle. Kvanttivirhekorjaus antaa mahdollisuuden tuleville kvanttitietokoneille olla vikasietoinen yksittäisiä kubittivirheitä vastaan laskelmien aikana.

Apulaisprofessori Anasua Chatterjee lisää: "Työmme alkuperäisenä ajatuksena oli tehdä ryhmä spinkubitteja ja päästä aina yksittäisiin elektroneihin ja pystyä hallitsemaan ja siirtelemään niitä. Yksittäisien elektronien kaksiulotteiset ryhmät ovat sitten todella iso tavoite, koska se alkaa näyttää siltä, mitä ehdottomasti tarvitaan kvanttitietokoneen rakentamiseen.

Edistyminen on kolminkertaista, tutkijat selittävät: Ensinnäkin piirirakenteiden valmistaminen teollisesti skaalautuvasti on välttämätöntä, jotta voi tehdä isompia ryhmiä esimerkiksi pienille kvanttisimulaattoreille. Toiseksi, kvanttitietokoneen tekemiseksi tarvitaan matriisi kahdessa ulottuvuudessa ja tapa liittää ulkomaailma kuhunkin kubittiin. Jos kullakin kubitilla on yhteys toisiinsa syntyy epärealistinen määrä yhteyksiä. Nyt onnistuttiin osoittamaan, että voi olla yksi portti elektronia kohden ja samalla portilla voi sekä lukea että hallita. Ja lopuksi näiden työkalujen avulla tutkijat pystyivät siirtämään ja vaihtamaan yksittäisiä elektroneja hallitusti ryhmän ympärillä, mikä on itsessään haaste."

Kaksiulotteiset taulukkomatriisit voivat hallita virheitä. Huipputeknisillä fyysisillä kubiteilla ei vielä ole alhaista virhesuhdetta, mutta jos niitä on riittävästi yhdistetty 2D-ryhmään, ne voivat pitää toisensa kurissa. Tämä on vielä lisäetu nyt toteutetusta 2D-ryhmästä.

Niels Bohr -instituutissa saatu tulos osoittaa, että nyt on mahdollista hallita yksittäisiä elektroneja ja suorittaa koe ilman magneettikenttää. Joten seuraava vaihe on etsiä spinin ilmiöitä magneettikentän avulla. Tämä on välttämätöntä yhden ja kahden kubitin -porttien toteuttamiseksi ryhmän yksittäisten kubittien välillä. Teoria on osoittanut, että kourallinen yhden ja kahden kubitin portteja, joita kutsutaan täydellisiksi kvanttiporttien sarjoiksi, ovat riittäviä mahdollistamaan universaalin kvanttilaskennan.

Aiheesta aiemmin:

Elektronin geometria määritelty

Laveampaa kvantti-informaation vaihtoa

18.04.2024Kvanttivalo syntyy renkaassa ja lähtee kiertueelle
17.04.2024Fononit ja magnonit kaveraavat
16.04.2024E-nenälle ihmisen tasoinen hajuaisti
15.04.2024Valo valtaa alaa magnetismissa
13.04.2024Nanorakenteilla energiaa haihtuvasta vedestä
12.04.2024Bolometrit kubitteja mittaamaan
11.04.2024Kudottavia ohuita puolijohdekuituja
10.04.20242D-antenni tehostaa hiilinanoputkien valontuottoa
09.04.2024Lisää tiedonsiirtokapasiteettia langattomaan viestintään
08.04.2024Korkealaatuisia mikroaaltosignaaleja fotonisirulta
05.04.2024Kahden konstin grafeeni
04.04.2024Kohti utopistisia verkkoja
03.04.2024Lehtipihan hyönteinen inspiroi näkymättömyysrakenteita
02.04.2024Aivojen inspiroima langaton anturijärjestelmä
01.04.2024Uusi energiatehokas mikroelektroninen rakenne
29.03.2024Harppaus kohti valon nopeita tietokoneita
28.03.2024Kertakäyttöiset tekoälyanturit terveyden seurantaan
27.03.2024Kvantti-interferenssi ja transistori
26.03.2024Robotti tarttuu lihanpalaan ja keskustelee kaverinsa kanssa
25.03.2024Piin kanssa yhteensopivia magneettisia pyörteitä
23.03.2024Kaksitoiminen katalyytti tekee sen halvemmalla
22.03.2024Hiilinanoputket käyttöön
21.03.2024Fotonisirut valtaavat alaa
21.03.2024Uusi 2D-materiaalien maailma on avautumassa
19.03.2024Suprajohteet auttavat tietokoneita "muistamaan"
18.03.2024Kvanttimateriaalitutkimuksen uudet työkalut
16.03.2024Räjähtämätön vedyntuotantomenetelmä
15.03.2024Kvanttitietokoneita atomeihin perustuen
14.03.2024Elektronit vedessä ja särkyneinä
13.03.2024Sateenvarjo atomeille
12.03.2024Magnetismilla energiatehokasta laskentaa
11.03.2024Molekyylielekroniikan johteita ja kytkimiä
09.03.2024Elektroniikkaromusta kultaa edullisesti
09.03.2024Jännitystä aurinkoenergian keräämiseen
07.03.2024Kolmas ulottuvuus langattoman prosessoinnille
06.03.2024Mikroaaltoinen fotoniikkasiru nopeaan signaalinkäsittelyyn
05.03.2024Palonkestävä natriumakku
04.03.2024Polymeeripohjaiset viritettävät optiset komponentit
01.03.2024Tulevaisuuden kubitti luotiin kvanttiprosessoriin
29.02.2024Uudenlaisia ratkaisuja pienen koon tehokäyttöihin
28.02.2024Fotonien napakymppi ja tehokas ylösmuunnos
27.02.2024Elektroneja murto-osina grafeenissa
26.02.2024Elektronin ja fononin vuorovaikutuksen mysteeri
24.02.2024Entistä tehokkaampia aurinkokennoja
23.02.2024Uusi resepti kvanttisimuloinnille
22.02.2024Li-ion-johteita uuden suunnan kestäville akuille
21.02.2024Uusi laji magnetismia
20.02.2024Hyppivät atomit muistavat missä ne ovat olleet
19.02.2024Puolipallon muoto aurinkokennoon
17.02.2024Perovskiittiä vihreän vedyn tuotantoon
16.02.2024Fotoniikan nanovalmistusta printterillä
15.02.2024Neuromorfisia näkösensoreita
14.02.20242D-materiaaleista heterorakenteita
13.02.2024Magneettisten supervoimien vapauttaminen
12.02.2024Kvanttiedulla liikkuva maali
10.02.2024Antureita ympäristöhaittojen seurantaan
09.02.2024Kohti kvantti-internetiä ja kvanttiviestintää
08.02.2024Tehokkaita röntgensäteitä ja ultraviolettivaloa
07.02.2024Kubitti, jossa on sisäänrakennettu virheenkorjaus
06.02.2024Laskentaa valoaalloilla
05.02.20243D-tulostettu elektroninen iho ja näyttö
03.02.2024Läpimurto kvanttipisteisissä aurinkokennoissa
02.02.2024Äänikäyttöiset anturit säästävät miljoonia paristoja
01.02.2024Energiankeruuta ja kuvantamista samanaikaisesti
31.01.2024Pitkään kestäviä grafeenin laaksotiloja kubiteille
30.01.2024Pinoa neuroverkkojärjestelmiä rakennelohkoista
29.01.2024Vihreiden ledien tehokkuus paremmaksi
27.01.2024Ultranopea vetyvuodon anturi
26.01.2024Uusi ehdokas yleismuistiksi
25.01.2024Teollisesti valmistettava kvanttimuisti
24.01.2024Ensimmäinen topologinen kvanttipiiri
23.01.2024Grafeenista vihdoin toiminnallinen puolijohde
23.01.2024Lämpösähköä esineiden Internetille
20.01.2024Polttokenno toimii maaperässä ikuisesti
19.01.2024Tutkijat loivat loogisen kvanttiprosessorin
18.01.2024Kvanttilomittuminen ja topologia ovat erottamattomia
17.01.2024Tutkimus tasoittaa tietä paremmille metalliakuille
16.01.2024Ihmisen kuulojärjestelmä mallina yksijohtimiselle anturiryhmälle
15.01.2024Todennäköisyyspohjaisia tietokoneita ja tekoälyä
13.01.2024Valo välittää dataa sata kertaa nopeammin kuin Wi-Fi
12.01.2024More than Moore -konsepti
11.01.2024Korkeamman lämpötilan suprajohteiden kytkentää
10.01.2024Hiili tehostaa 2D-elektroniikkaa
09.01.2024Stokastista synkronia salaukseen ja neuroneille
08.01.2024Polymeeristä syntyy katalyyttikide
06.01.2024Kuupölystä aurinkokennoja
05.01.2024Kvanttipisteisiä aurinkosähkökennoja
04.01.2024Plasmoneita ja tekoälyä terahertsitutkimuksiin
03.01.2024Vetyä ja polymeeriä akkuihin
02.01.2024Aivomainen transistori jäljittelee ihmisen älykkyyttä
01.01.2024Yhdistetty "kilparata" mahdollistaa uuden optisen laitteen
29.12.2023Liukuvaa ferrosähköisyyttä ja timantteja
28.12.2023Magneto-optista materiaalia pii-integrointiin
27.12.2023Kvanttipisteanturi ei tarvitse ulkoista teholähdettä
22.12.2023Sähköistävä parannus kuparin johtavuuteen
21.12.2023Yksittäisestä 2D-materiaalista suprajohtava liitos
20.12.2023Nanoresonaattorit avaavat tietä kvanttiverkoille
19.12.2023Metapinta-antenni 6G:lle ja meta-atomeja
18.12.2023Atomintarkkaa 2D-materiaalien integrointia
16.12.2023Kvanttiakuissa rikotaan kausaliteetti

Näytä lisää »