Antennielektroni ja tikarinterä

Eräänä päivänä älypuhelimen muistipiiriin jumittunut elektroni pääsi pakenemaan sieltä.

Hankaliin soittoihin harmistunut kännykänomistaja pyyhki muistipiireistään soittajanimiä ja siivosi muutenkin osoiteluetteloaan ja silloin transistori pääsi livahtamaan ja seikkailemaan kännykän sisuksiin.

Vauhti oli melkoinen eikä siinä juuri kerinnyt lomittumaan kollegoiden kanssa.

Mutta kuinka ollakaan eräänä päivänä hän päätyi sitten antenniin ja sen pintarakenteisiin. Siihen sitten sattui sitten happiatomi tulemaan ja sen elektroni oli juttutuulella.

Hai mitäs tänne metalliin kuuluu? Elektronimme havahtui ja lomittui sitten juttutuulelle itsekin.

No, nuo metallin vakielektronit ovat vähän turhautuneita kun ei tästä antennista oikein mihinkään pääse ja sähkökenttää pitää vaan vatkata päivästä toiseen.

Itse on tullut kierrettyä muutakin kun ydintä aina vaan. On oltu transistoreissa ja akussakin tuli käytyä.

No on sitä meitsikin tullut kierrellyksi. Joskus aikoja sitten oltiin isäntäatomin kanssa metallissa mekin. Sitä tuli sitten juteltua semmosen pajavasaran kanssa kun siitä metallista taottiin terävää tikaria. Sen vasaran ja alasimen elektronit olivat olleet niissä jo pitkään ja tiesivät kertoa yhtä ja toista ympäristöstäänkin.

Joo mäkin juttelin kerran yhden ohranhiutaleen elektronin kanssa ja se tiesi kertoa kaikennäköistä oluesta ja kasvimaailmasta.

Joo oluesta se vasarakin tiesi kertoa. Se vasaran heiluttelu on hikistä hommaa ja niillä sepillä olikin aina siinä lähellä isot kolpakot olutta. Niitä tikareita ja miekkoja kun saivat tehdä oikein urakalla.

Mihinkäs ne niitä tarvitsivat?

Sotimiseen. Oltiin kuulemma jossain mahtavassa imperiumissa, joka alinomaa valloitti naapurimaitaan jonkinlaisen hyvin organisoidun organisaatiojärjestelmän ja näitten miekkojen ja keihäänkärkien kanssa.

Mitens se niitten avulla sujuu?

No jos valloitettavilla on vain puukeihäitä niin kyllä metallikärkisellä keihäällä terävämmin survasee ja siiten miekalla vaan kaula poikki.

Ai silleen. Olitkos itse niissä hommissa mukana.

En, oli tikarissa. Se on hienostuneempi ase ja sitä kantoivat vain ylhäisön jäsenet ja ryövärit. Sen avulla ratkaistiin enemmän henkilökohtaisia ristiriitatilanteita.

Kenekäs palveluksessa se sinun tikarisi oli?

Se oli yks senaattori. Siell oli sellanen systeemi että jotenkin valtaan päässeet tai joutuneet oli muodostaneet sellasen senaatin jossa yritettiin saada jonkinlainen konsensus siitä miten valtakunnan asioita hoidetaan.

Eihän se aina niin hyvin sujunut ja kerran sitten oli sellanen iso päällikkö eli keisari, jolla oli kusi noussu päähän ja piti aina oman päänsä. No tää mun tikarin omistaja ja pari muuta päätti ratkaista asian niin kuin tapana oli. Porukalla päätettiin, että juuri se tikari, jossa olin, valittaisiin tehtävään koska se oli terävin. Omistaja ei ehkä sitä ollut mutta sitäkin enemmän kypsynyt keisariin.

No sovittiin, että eräs kaveruksista ryhtyisi keisarin paikalle tullessa vähän kinastelemaan sen kanssa ja siten pysäyttäisi keisarin. Pysäyttäjä voisi toimia avoimin käsin ja hihoin eikä turvamiehet heti iskisi. Ja siinä samassa sitten terävän tikarin omistaja iskisi. Ja niin se sitten tekikin ja tikarissa tuntui jotain lämmintä ja kosteaa. Mutta siinä samassa omistajan otekin irtosi ja tikari putosi kivilattialle.

No jo oli tarina. Mitäs sille tikarille sitten tapahtui?

No joku turvamies otti sen talteen ja vei johonkin varastoon. Siellä lojuttiin pitkään kunnes se sitten pantiin kierrätykseen ja sulatettiin taottavaksi ties miksi laitteeksi. Siinä vaiheessa isäntähappi pääsi livahtamaan ja sitä sen jälkeen tullut kierreltyä vaikka missä.

Samalla joku hipaisi antennia ja happiatomi lähti taas kiertämään…

Tammikuu 2025 © Veijo Hänninen