Filosofi ja risuparrat

Entinen transistorin seikkailijaelektroni jutusteli vanhustransistorien kanssa ja siinä tuli sitten myötätunnosta heittäneeksi.

Niin, vauhti on nykyään niin kova, että saas nähdä milloin meikäläinekin heitetään piirongin laatikkoon.

No, täällähän sä jo ootkin!

Ai niin.

Siinä meni sitten hetki asiaa sulatellessa.

Kysäisi sitten kuitenkin vanhukselta; Missäs se sinä olet ollut ennen kuin transistoriin päädyit.

Tuolta maan uumenistahan sitä ollaan kotoisin. Oltiin osa erilaisia mineraaliaineksia. Kerrohan sinä filosofi tuolle tulokkaalle kuinka se homma menikään.

Semmonen reilut sata vuotta sitten kemisti Dimitri Mendelejev ennusti, että hänen ideoimassaan alkuaineiden taulukossaan yhdessä kohtaa kuuluu olla yksi aine. Sitten myöhemmin eräs saksalainen tiedemies osoitti, että näin on. Näin Mendelejevkin sai vahvistuksen taulukkoidealleen ja saksalainen tiedemies nimesi löydön germaniumiksi.

Vau, sitä on tullu seuratuksi vähän historiaakin.

No on sitä sen verran pitkään saanut täällä pyöriä näillä orbitaaleilla.

Ja sitten filosofi jatkoi. Jenkkilässän tää meitin erinomaisuus huomattiin mutta silloin oli se iso sota käynnissä ja Saksa oli suurin germaniumin tuottaja. Joten hinnat oli jenkeille huipussaan. Sitten ne keksivät ryhtyä tonkimaan yhtä sinkkisulaton kuonakasaa ja sieltähän sitä löytyi. Sinkkimalmeista germaniumia löytyy mutta sinkkisulatossa sitä pidettiin kuonana.

Et silleen.

Meitsin tarina alkaa jostain rantahiekasta. Ollaan kuulemma aika yleinen aine maankuoressa mutta transistoreihin meitä alettiin käyttää vasta kun saatiin aikaan oikein puhdasta tavaraa. Ja sitten siihen vielä seostettiin hitusen verran muita alkuaineita.

Mitäs ainetta tää antenni muuten on?

Ollaan kuparia joku vastasi. Toinen täydensi, että ollaan sinkkiä.

Siihen filosofi kommentoi, että niitten seos on messinkiä. Se on napakkaa tavaraa johtaa hyvin sähköä ja pintasilaus kromia antaa kulutuskestävyyttä.

Kupari on kuule ikivanha metalli, pisti kupariatomin elektroni äkkiä väliin. Jo muinaisten Egyptin faaraoiden hautapyramidien kivet on vesitelty kuparitaltoilla ja kirveillä.

No on teilläkin sitä historiaa ja tokaisi seikkailijaelektroni ja jäi muistelemaan entisiä kotikontujaan piitransistorilla.

Siellä meitä piitransistoreita oli vaikka kuinka. Mutta ei niistä oikein kukaan osannut kertoa historiasta juuri mitään. Tuntui, että ollaan tusinatavaraa vaan. Vekslataan vaan kaksjalkaisten höpinöitä ja kissakuvia edestakaisin niistä itse mitenkään hyötymättä.

Kehui sitten kerran jutelleensa yhen happiatomin elektronin kanssa ja se oli seikkaillut ihan jossakin Rooman valtakunnassa asti. Sillä oli jänniä juttuja.

Siinä sitten yks kondensaattorissa lymyillyt happielektroni heräsi kommentoimaan; joo on sitä meikäläinenkin kuulostellut kaksjalkaisten juttuja. Mutta sekavia ne joskus on. Me yhden metallielektronin kanssa kuunneltiin siellä radiotehtaassa niiden työtekijöiden juttuja. Joku innostuneena heitti kommentin, että ollaan kalkkitehtaalla töissä ja tehdään radioita. Se jotenkin herätti niissä työntekijöissä vilkasta aivotoimintaa ja melkoisen hekotusvyöryn. En kyllä oikein ymmärtänyt miksi.

Jaa, se meitsin kanssa jutellu happiatomin elektroni tuntui tajuavan niistä kaksjalkaisten touhuista enemmänkin. Se liittyi jotenkin sotimiseen ja kaupankäyntiin joilla saatiin aikaan kaikenlaista mihin yksi tyyppi ei olisi pystynyt. Siel oli sellanen paja missä äijät tako tikareita ja keihäänkärkiä ja saivat palkaksi olutta ja muuta ruokaa, jota niitten ei sitten itte tarttenu lähteä itse etsimään.

Oisko se ollu sitä kapitalismia ja teollisuutta joista tämänkin radion alkuaikoina kaikenlaiset risuparrat kauheesti vouhkasi, pohdiskeli filosofi.

Risuparrat?

Niin siihen aikaan sellaiseksi niitä sanoivat toiset tyypit, jotka olivat aiheesta eri mieltä.

Toukokuu 2024 © Veijo Hänninen