Kannibaalinen puuhamaa

Kevätsateiden myötä ohrahitusen elektroni pihkakavereineen valahti silppurin seinämästä maahan.

Sitten päälle alkoi tulla enemmänkin oksan ja lahon puun silppua ja vähän ajan päästä koko kasa siirrettiin uuteen paikkaan.

Vieressä oli toinen läjä, joka jo höyrysi kevätauringon lämmittämänä ja bioelukoiden innokkaasti siellä touhutessa.

Tervehdys, ohrahituselektroni uskaltautui. Missähän sitä nyt oikein ollaan?

Taidat olla vielä tuoreessa läjässä mutta me on oltu tässä jo yhden kierron verran, vastaili eräs bioelukan elektroni. Tehdään tästä puu- ja lehtijätteestä käyttökelpoista multaa.

Jaaha, olin itsekin kerran sellasessa kaksjalkaisten ulosteista kerätyssä systeemissä. Treffasin siellä sellasen vesimolekyylin, joka oli kierrelly ihan taivaita myöten.

Joo, on ne tuttuja kavereita täälläkin. Varsinkin noi sienet ja lierot niistä tykkäävät.

Teillä taitaakin olla siellä melkoinen porukka kaikenlaisia olioita.

Niin on, bakteereita ja kaikenlaisia pieniä olioita. Tää on sellanen kannibaalinen puuhamaa, josta kaikkein pienimmät kiertävät isompiin suihin ja sitä myöten humukseksi, josta kaksjalkaset tykkää. Ja täähän on oikeestaan tään telluksen perusprosessi.

Ja sitä sitten kaksjalkaset käyttää hyödykseen.

Ihan niin kuin mekin. Eihän niitten kaksjalkaisten soluista oo kuin vajaa puolet niitten omia. Ja loput on näitä meitin kavereita.

Ai silleen. Ite oon ollut ohran ja oluen kanssa tekemisessä ja niistähän kaksjalkaset tykkää. Sitten ne sen oluen kanssa läträtessään ovatkin niin höveliä veljiä kuin ei mikään niitä estelisi.

Niin, ja lopulta tähän samaan kiertoon ne kaksjalkasetkin päätyvät vaikka niin luomakunnan herroja luulevat olevansa.