Ruista ranteeseen

Ohrahitusen jouduttua pellolle ja aikansa uusien kavereiden kanssa jutusteltuaan jäi odottamaan tulisiko sinne kenties kavereiden uumoilemaa ruista.

Kesän hiljalleen hiipuessa maanviljelijä ryhtyi sitten rukiin kylvötöihin.

Vähän aikaa erilaiset koneet pörräsivät pellolla ja muokkasivat maata niin, että humuselektroneilla alkoi olla hermot pinnassa. Sitten tilanne vähän rauhoittui ja todellakin rukiinjyviä ja lannoitteita ujutettiin maahan sellaisella vähemmän möyrivällä koneella.

Syksyn sateiden myötä rukiinjyvät alkoivat aktivoitua. Ne alkoivat puskea juuria hyvin muokattuun maahan.

Tervehdys teille, aloitti ohrahitunen, olette näköjään saaneet kasvun käyntiin.

No joo, kyllähän tässä kun on tota sadetta ja typpeä riittäny. Pitäis vielä saada juuret kunnolla maahan ennen kuin kylmät ilmat tulee.

Niinpä. Missäs päin sitä on tullut aiemmin kierrettyä.

Näillä pelloillahan sitä ja välillä käydään leipomossa ja sitten kaksjalkasten suoliston kautta paskahuussissa. Kaksjalkaset tykkää, että ruis antaa voimaa ranteeseen.

Niin samanlaista kiertolaisen eloa tää ohrahitusenakin oleminen on. Välillä käydään kaksjalkaisten kovasti tykkäämissä oluttuopeissa ja sitten pisuaarilla.

On ne vaan veikeitä tyyppejä. Tutustuin tässä aikoinaan yhteen tietokoneen transistorissakin olleen elektronin ja sillä vasta erikoiset jutut oli.

Niillä tietokoneilla ne laskeskelee kaikenlaista kun jouruilulta ehtivät. Ties vaikka olisivat sellasella laskeskelleet mitä viljaa tähän peltoon kannattaa pistää.

Jaa, niistä tietokoneista niinkään mutta ruista on näilläkin leveysasteilla kasvatettu jo tuhansia auringonkiertoa. Jotkut filosofistisemmat kaverit tietävät, että alkujaan on oltu tuolla jossain etelämpänä jonkinlainen rikkakasvi ohra- ja vehnäpeltojen riesana.

Vai, että ohrapelloilla sepä mielenkiintoista.

Niin, mutta mepä ei jääty vain oheisröhnäksi, vaan otettiin vähän mallia noista kaksjalkaisia kiinnostavista lajikkeista. Sitä kautta saatiin vietyä kaksjalkaisten ranteeseen voimaa millä kannatella ohrapirtelöitä.

No joo, onhan meilläkin tota historiaa, tuolla etelämpänä mistä meitsikin on peräisin sitä on viljelty jo kymmenen tuhannen auringonkierron verran.

Sitten alkoi ilta-aurinkokin jo vaipua pimentoon ja sitä myöten keskusteluosapuolten lomittuminenkin hiipua.