Seikkailijaelektroni kohtaa teräksen

Aikaa myöten vanhoilla elektronituttavilla alkoi olla jutut jo kertoiltu ja kun tuli vielä talvisateet koko kaatopaikan puuainesläjä alkoi olla jo horroksessa. Pidemmät lomittumiset eivät siten oikein onnistuneet.

Mutta ajan myötä alkoi aurinko paistamaan risukasaankin. Risut ja kalikat alkoivat kuivua ja sitten yhtenä päivänä teräksinen kauha kaappasi kuorman ja heitti sen silppuriin.

Seikkailijaelektroni oli juuri juttusilla yhden korulaatikon puuruuvin kanssa kun se kirskahti silppurin terään. Hajonneena osa siitä takertui silppurin runko-osan hitsaussaumaan. Ja siihen sitten seikkailijaelektroninkin takertui.

Mitähän täällä oikein tapahtuu? Täällä onkin melkoinen vilske. Missähän sitä nyt ollaan?

Haa, taisitte saada oikein kovateräksestä, kommentoi tilannetta silppurin runko-osan teräksen elektroni.

Joo, jokin iski vahvasti vastasi ruuvin elektroni.

Niin se on tuo silppurin terä oikein kovaterästä ja sitä saa sitten kaikki pehmeämmät varoa.

No mitäs sinä itte sitten olet.

No, ei ihan niin kovaa terästä kun noi terät mutta se verran vankkaa, että tämmöset isommat koneikot kestävät kovaakin käyttöä. Mutta mistäs sinä sitten tulet?

No sellasta puulaatikkoa olin kasassa pitämässä.

Aa, siis puuruuvi. Se puuhan on aika pehmeetä, niin että tarvitaankos sen sitomiseen kovinkaan vahvaa terästä?

Mikäs se sinä siinä olet isottelemaan, puuttui keskusteluun seikkailijaelektroni. Puuruuvi on hoitanut hommaansa montakymmentä vuotta ja puuhan se siinä vanhukseksi heittäytyi eikä ruuvi.

Mikäs hiippari se sulla on siinä matkassa uteli teräselektroni?

Meitsi on oltu korulaatikossa tän puuruuvin kanssa ja siellä treffattiin kultaa ja kuparia ja ties mitä. Ja on sitä itsekin tullu oltua transistorissakin.

Transistorissa? Enpä oo ikinä kuullukkaan.

Ne on kuule vähän isommat ympyrät missä sitä on tullu kierrettyä.

On sitä tässäkin kuule noilta hiilielektroneilta kuultu juttuja vähän isommista kiertelyistä.

No sittenhän meillä on yhteisiä tuttuja.

Siinä samassa silppuri pysäytettiin ja silppuriterät resonoivat laitteistoa sen verran, että viimeisetkin sirut valahtivat ulos.

Niin myös ruuvinsiru transistorielektroneineen varisi alas sellaseen sekalaiseen silppuläjään.

Olipahan siinä tärkeilevä kaveri.

Kylläpä vaan sekin aikanaan itsensä sulatosta löytää, totesi ruuvinsirun elektroni. Meinaan on tullut sellanenkin aikoinaan koettua.