Valtameren takaisia kaikuja

Silppurista pudottuaan ja läheiseen hakekasaan päädyttyään transistori elektroni ja ruuvielektroni ryhtyivät tutustumaan uuteen ympäristöönsä.

Jostain asfalttikentän elektronien jutuista he saivat selville, että ensin lojutaan jonkun aikaa keväisen auringon kuivatettavana ja sitten päädytään paikalliseen lämpövoimalaitokseen tuottamaan kyläläisille kaukolämpöä.

Kaikkea ne kaksjalkaset keksivätkin totesi ruuvihitusen elektroni. Mutta oli niillä kyllä lämpöset mökit missä asustella.

No oli kyllä myönsi transistorielektronikin.

Sitten aikanaan hekin joutuivat tähän kunniatehtävään ja lämpökattilan tulimyrskyyn. Siinä vaiheessa heidän tiensä erosivat ja ruuvielektroni juuttui tuhkahiukkaseen sitoutuneena savukaasupesuriin.

Trasnsistorielektroni kulkeutui toisen tuhkahiukkasen kanssa pesurin läpi ja päätyi taivaselle leijumaan.

Sieltä se laskeutui erään metsikön siimeksessä lojuvan autonromun katolle.

Sosiaalisesti vilkkaana se tietysti heittäytyi juttusille uuden alustansa kanssa.

Tervehdys, missä sitä nyt oikein ollaan.

No, täällä ruosteisen rautapellin maisemissa vastaili jo vähän väsähtäneen oloinen rautaelektroni.

Ahaa vastasi seikkailijaelektroni ja ymmärsi vihjeestä, että parempiakin päiviä oli nähty. Oot tainnu olla täällä jo jonkin aikaa?

No onhan tässä lojuttu jokunen vuosikymmen. Aikanaan oltiin isännän ylpeys taksina ja pirtusalakuljettajien työjuhtana. Sitten tuli uudet ja ehommat autot ja jouduttiin latoon muistoesineeksi. Sitten isäntäkin vaihtui eikä nuoremmat oikein ymmärtäneet muistoarvojen päälle ja lykkäsivät meitsin tänne lepikkoon.

Niin, semmostahan sen tuntuu olevan noitten kaksjalkaisten kanssa.

Nyt on täälläkin ruostuttu jo vuosikymmeniä ja aletaan olla romahtamiskunnossa.

No on siinä aikaa vierähtänyt. Sitä taitaa olla noita autoja nykyään ihan riesaksi asti.

Eihän me mitään riesoja olla. Tossa ihan lähellä on tie, joka on ajan mittaan levinnyt ihan moottoritieksi. Ja jatkuvasti siinä autoja huristelee.

Miten te sen tiedätte?

No kyllä sen tuntee maan värähtelynä ja joka syksy lehdet putoilee tähän päälle ja ne osaavat kertoa asioita vähän ylempää katsottuna. Siihen tien reunalla rakennettiin autoilijoille oikein sellanen levähdyspaikka. Kerran siihen tuli joku porukka autoineen ja ne siinä moottoreitaan huudatti ja kumia polttivat. Tää meijän moottori oli kuulevinaan siinä valtamerentakaisten kotiseutujensa kaiun.