Vikasietoista elektroniikkaa topologian avulla

16.03.2018

ASRC-vankempaa-piirisuunnittelua-250.jpgÄskettäin julkaistussa Nature Electronics -lehdessä kerrotaan, miten City University of New Yorkin Advanced Science Research Centerin (ASRC) tutkijat käyttivät epälineaaristen resonaattoreiden joukkoa elektroniikkapiirin signaalihäiriöiden poistamiseksi.

Läpimurto tehtiin ASRC:n Photonics Initiative -johtajan Andrea Alùn laboratoriossa. Alù ja hänen työtoverinsa työ liittyy topologiaan eli ominaisuuksiin, jotka säilyvät jatkuvissa muodonmuutoksissa.

Tutkimus osoitti, että topologiaa voi käyttää helpottamaan sähkömagneettisen aallon tehokasta etenemistä elektroniikassa ja piirikomponenteissa. Toiseksi se osoitti, että topologisiin ilmiöihin liittyvä luontainen vankkuus voi syntyä piirissä itsestään siinä kulkevan signaalin vaikutuksesta ja tällaisen vikasietoisuuden voi saavuttaa sijoittamalla sopivasti räätälöityjä epälineaarisuuksia piirirakenteisiin.

Tavoitteidensa saavuttamiseksi tiimi käytti epälineaarisia resonaattoreita. Rakenne on suunniteltu siten, että signaalin voimakkuuden muutos voi aiheuttaa muutoksen kaistadiagrammin topologiassa.

Alemmilla signaali-intensiteetillä elektroninen piiri tukee triviaalia topologiaa, eikä siten tarjoa mitään suojaa vioilta. Kun jännite kasvoi tietyn kynnysarvon yli, topologia muuttui automaattisesti, eikä signaalisiirtoa haitannut satunnaiset viat, joita aiheutettiin piirilohkoon, kertovat tutkijat ASRC:n tiedotteessa.

Näiden topologisten tilojen ilmaantuminen voisi johtaa elektronisten, optisten ja akustisten laitteiden suunnitelmiin, jotka ovat erittäin tolerantteja valmistuksen epätarkkuuksille ja ei-toivotuille loisvaikutuksille.

Nanobitteja-sivuston uusin katsausartikkeli käsittelee topologisia ilmiöitä. Äskettäin Nobelilla palkittu tutkimuskenttä on johdattanut moniin materiaaliteknisiin havaintoihin, joista löytyneet ominaisuudet kiinnostavat tulevaisuuden elektroniikan ja erityisesti kvanttitietotekniikan kehittelijöitä.

Myös lämpösähköisyys, spintroniikka, suprajohtavuus ja jopa kanavatransistori voivat hyötyä topologisten eristeiden tutkimuksista.
17.04.2026Multipleksoitu QKD-protokolla
17.04.2026Aikajakoista multipleksausta kubiteille
17.04.2026Kuinka saada pii loistamaan valoa tehokkaasti
17.04.2026Atomivääristymät paljastavat uusia vihjeitä suprajohtavuudesta
16.04.2026Kaoottinen suunnittelu luo seuraavan sukupolven optiset laitteet
16.04.2026Pieni mikroaaltofotonien ilmaisin voisi edistää kvanttiteknologiaa
15.04.2026Täydellisen symmetriset 2D-perovskiitit tehostavat energian kuljetusta
15.04.2026Materiaali voi tehdä siirtymän kvanttitilojen välillä
14.04.2026Mekaaniset syötteet tehostavat timanttikvanttianturien tiloja
14.04.2026Fotoniikan keksintö vangitsee valon sirulle miljooniksi kierroksiksi

Siirry arkistoon »